NÄYTTELYTOIMIKUNTA 2010

Jeanette Kevin, (
jury10(at)suomi24.fi)

Päivi Metsätalo, (paivi.metsatalo(at)surffi.fi)

Näyttelytoimikunta järjestää vuosittain yhdistyksen oman näyttelyn Club shown ja laskee vuoden näyttelyserra pisteet.


2009 valitaan tuttuun tapaan
  -VUODEN NÄYTTELYSERRA
 

  -VUODEN VETERAANI
  -VUODEN PENTU

Tulokset tulee toimittaa 31.1.2010 mennessä Jeanette Kevinille, email. jury10(at)suomi24.fi tai os. Kuusitie 35, 42870 Kotala.



Kilpailuun saavat osallistua kaikki SKL-FKK:ssa rekisteröidyt suomalaisen omistuksessa olevat Serra de airesinpaimenkoirat, joiden omistajat ovat jäsenenä yhdistyksessämme. Jos liittyy yhdistykseen kesken kauden, lasketaan pisteet siitä päivästä lähtien kun on liittynyt yhdistykseen. Mikäli kyseessä on yhteisomistuskoira, riittää, että yksi omistajista on yhdistyksen jäsen. Myös suomalaisessa omistuksessa oleva Suomessa rekisteröity tuontikoira voi osallistua kilpailuun.

Kilpailu käsittää kaikki Suomessa pidetyt viralliset näyttelyt kyseiseltä vuodelta.
Pisteet lasketaan vähintään kahdesta ja enintään viidestä näyttelystä per koira
.

Vuoden näyttelykoira, vuoden veteraani
ja vuoden pentukilpailun pisteytys
 
Sijoitus näyttelyssä Ryhmänäyttely, pisteet Kaikkienrotujen näyttely, pisteet Erikois- tai Kansainvälinen näyttely, pisteet
ROP 6 8 10
VSP 4 6 8
PU/PN2 3 5 6
PU/PN3 2 4 5
PU/PN4 1 3 4

 

Sijoitus näyttelyssä Ryhmänäyttely, pisteet Kaikkien rotujen näyttely, pisteet Erikois- ja Kansainvälinen näyttely, pisteet
RYP/BIS 1 4 6 8
RYP/BIS 2 3 5 7
RYP/BIS 3 2 4 6
RYP/BIS 4 1 3 5

Vuoden 2008 näyttelyserra
1. Trevo do Casal da Vinha "Trevo"        38 pistettä
2.
Gladlystones Beata Brenda "Emma"   31 pistettä
3. Kutrin Yummi "Mocca"
                     28 pistettä
4. Gladlystones Aigo Aagis "Unto"
         16 pistettä

Vuoden 2008 veteraani                                                           1. Fun Fun Milu "Milu"       

Vuoden 2008 pentu                                                                 1. Royal Cocktail Brown Teddy "Tennari"

       

Vuoden 2007 näyttelyserra

1. Funfun Taifuun  56 pistettä
2.
Abelha Maia de Paio Pires   45 pistettä
3. Tianica do Casal da Vinha 
 31 pistettä
4. Na
Palha do Casal da Vinha   16 pistettä
5. Aurora Maravilha Pequena da Cadela  8 pistettä

vuoden 2007 veteraani ei valittu

vuoden 2007 pentu ei valittu
 

Vuoden 2006 näyttelyserra

1. Funfun Only One 76p
2. Fama do Monte da Bica 65p
3. Funfun Taifuun 64p
4. Na Palha do Casal da Vinha 61p
5. Tianica do Casal da Vinha 59p
6. Casiopea 55p
7. Fedina's Famosa 47p
8. Fofa do Casal da Vinha 26p
9. Fedina's Fin'Win'Shaman 25p
10.Uuno des Gardiens de la Houlette 24p

Vuoden 2006 veteraani:

1.Impacto daQuinta D'Abroeira
2.Funfun Milu

Vuoden 2005 näyttelyserra

INT Mva LTU, S, N & FIN MVA, LTV-05, VILNUS CUP-05, v-05
Funfun Taifuun

Vuoden 2005 veteraani

Fin & S ch, V-99,V-01, PMV-01
Mona Lisa de Alvaiazere

 

Ylös